Jalkapuolen päiväkirja osa II

Posted on tammikuu 18, 2011 Kirjoittanut

0


Ois kirveelle töitä!

Tällä kertaa jätän filosofoinnin ja muun paskan jauhamisen vähemmälle ja kerron ainoastaan hieman tästä erikoistilasta jossa olen ja sen etenemisestä. Tai pikemmiten etenemättömyydestä.

Kuten kaikki tietävät, ei vakuutusyhtiöiden kanssa korvausasiat ole aina – josko milloinkaan – yksinkertaisia. Vaan ei se ole selvittely lasarettienkaan kanssa sen helpompaa – ei ainakaan Peijaksen. Ei perkele riittännyt, että lakisääteiden työtapaturmavakuutus oli siirretty juuri 1.1. toiseen yhtiöön aiheuttaen lippujen ja lappujen lähettelyn 2. luokan postina vierekkäin sijaitsevien vakuutusyhtiöiden konttoreiden kesken, niin nyt Peijaksessa ollaan sitä mieltä, ettei meikäläinen ole koskaan siellä käynytkään!? Eli ambulanssireissu ja Peijaksen visiitti ei löydy heidän tiedostoistaan. Jottei odottamani leikkaus enää siirtyisi, on minun kiikutettava saamani lääkärintodistus vakuutusyhtiöön, sillä skannattuversio ei käy eikä himassa ole faksia. Mutkia matkaan ilmeni myös viime torstaina kun olin menossa magneettikuvaukseen. Puoli tuntia ennen varattua aikaa hoitaja soitti ja ilmoitti ettei minua voida kuvata. Syynä puuttuva maksusitoumuspäätös. Tarjouduin maksamaan kuvauksen itse, mutta se ei kuulemma käy kun on työtapaturmasta kyse. Tuo yhtiön vaihdos ja sen aiheuttama korvaus- ja maksusitoumuspäätöksen viivästyminen siirsi leikkausta jo viikolla. Nyt minut kuvataan tiistaiaamuna ja leikkaus pitäisi suorittaa keskiviikkona. Käytännössä tiistaina pitäisi saada lääkärin lausunto, joka tulisi kirjoittaa heti puhtaaksi, tarkistuttaa lekurilla ja lähettää pikaisesti vakuutusyhtiöön käsiteltäväksi. Ja korvauspäätös pitäisi saada vielä samana päivänä Mehiläiseen. Ja mikä pahinta, jokainen päivä heikentää leikkauksen onnistumisprosenttia.

Nyt Iisi!

Sitten itse kinttu. Turvotus on jossain määrin laskenut, mutta polvea on alkanut särkemään siinä määrin, että nukkuminen ei onnistu sitten millään dropeilla. Koetan välttää heilumista kylillä ja kaikkea liikkumista ylipäätään. Paperisotkujen lisäksi tästä puuttuisi vielä toinen perseelleen lento tai kolari liikenteessä, jonka jälkeen ihmeteltäis taas mitä korvataan ja mitä ei. Pitää nyt yrittää olla iisisti muutama päivä, jotta pääsen tohon leikkaukseen enemmittä vammoitta.

Vaikka iisisti on otettava, niin jossain se raja menee. Siinä vaiheessa kun Make vihjaili naamakirjassa jotain himassa nyhjöttämisestä, alko sen verran vituttaa, että pyysin Konivuoren Jonnaa kuskaamaan meikän salille. Jonkun kukkakepin kirjoittamana tuo fb-kommentti ei olisi hetkauttanut suuntaan eikä toiseen, mutta jostain syystä tässä tapauksessa se oli kuin punainen vaate. Elopainoni ollessa kuihtumisesta huolimatta vielä satakiloa, on saattajallekin asetettava tietyt kriteerit. Lähes 180cm pitkä ja 72kg sarjassa painiva Jonna on bjj:n 2 x MM kakkonen, 2 x EM ykkönen ja 2 x SM ykkönen, sekä vapaapainin hallitseva Suomen mestari. Tytöllä on vielä lukkopainissakin pari Suomen mestaruutta, joten tarvittaessa hän poimii meikäläisen kadun pinnasta kuin marjan metsästä. Helsingin Paini-Miehissä pääasiassa miesten kanssa painiva voimanpesä valmistautuu parhaillaan kahden viikon päästä pidettävään vapaapainin SM kilpailuun ja sen jälkeen helmikuussa Istanbulissa järjestettävään FILA-turnaukseen. Ja maaliskuussa naisten vapaapainin ykkösnyrkki käy Ruotsissa näyttämässä kaapin paikan toisen FILA turnauksen merkeissä.

Vaikka Thaikuissa lomailevaa Massa-Mikkoa jo odottelenkin kuskaamaan mua duuniin ja salillekin, niin kyllä se heteromiehelle – mikä tunnen vahvasti olevani – on huomattavasti miellyttävämpää kulkea naisen kuin miehen taluttamana.

Eli Jonna kuskina pääsin pyörähtämään jo toisen kerran tapaturman jälkeen salilla. Jumppasin räpylät ja tein pari vatsasarjaa. Sen verran kuitenkin, että seuraavana päivänä oli kintun lisäksi kädetkin hellinä. Tässä vaiheessa treeni jeesaa enemmän henkistä puolta kuin kehittää fysiikkaa. Toisen jalan puuttuessa pelistä ei suorituksia voi viedä loppuun asti ja treeni rajoittuu pitkälti laitteilla pumppailemiseen.

FTC 2011 risteily lähestyy ja sen buffaamiseksi kävin heittämässä muutamia julisteita kuntosaleille. Tällä kertaa kuskina toimi ”Big Make”, joka lähti samalla keikalla hakemaan itselleen lisäravinteita. Markon sopranos-kärry on mitä parhain menopeli vammaiselle bodarille, sillä auton etupenkilläkin mahtu makaamaan jalat suorana. Meikäläisen ravi näytti kauko-ohjattavalta suburbanin rinnalla, eikä kuvassa taustalla oleva Q7 paljoa paremmaksi pistänyt.

Seuraavat päivitys tulee leikkauksen jälkeen, jolloin voin kertoa hieman tarkemmin mitä kaikkea kintusta löytyi ja mihin kuntoon se saatiin.

Tsempppiä kaikille blogin lukijoille ja varokaa liukkaita kelejä!

Advertisements
Posted in: Uncategorized