Joulu takana, elämä edessä!

Posted on joulukuu 26, 2010 Kirjoittanut

2


Joulu on yleensä merkinnyt minulle paljon. Se on pitänyt sisällään mukavia jouluperinteitä, herkkujen ahtamista, rötväilyä ja tietty lasten sekä rakkaiden kanssa hengailua ja touhuamista. Hetkiä, jotka jäävät mieleen.

Tämäkin Joulu tulee jäämään mieleeni. Tosin hieman eri tavalla kuin aikaisemmat, sillä tänä vuonna Jouluni piti sisällään ikävää, katkeruutta ja  yksinäisyyttä. Ei kovin Jouluisia tunnetiloja, mutta olosuhteisiin nähden väistämättömiä. Se mikä ei tapa vahvistaa, ja nyt kun tätä skriivailen, tunnen todellakin olevani vahvempi kuin eilen(toivottavasti se näkyy myös illan treenissä…). Jotain muutakin hyötyä eilisestä piinasta oli. Sen läpi käytyäni pystyn näkemään tulevaisuuteni entistä selvemmin. Nyt tiedän mitä siltä haluan – ja mitä en.

Aaton pelasti vanhimman poikani kanssa vietetty  ilta kotipaikallani, sekä yhteys erääseen minulle erittäin merkittäväksi muodostuneeseen henkilöön. Kiitos siis pojalleni, vanhemmilleni, veljelleni, siskolleni lapsineen sekä tuolle merkittävälle henkilölle. Tänä Jouluna ei nähty Jukka-Pukkia, ei painia lasten kanssa, ei kuusen tuunausta, eikä oikeastaan mitään niistä elementeistä, joilla aikaisempia vuosina olen omalta osaltani joulutunnelmaa luonut. Mutta lupaan, että tilanne on toinen vuoden päästä! Esimakuna Georgen Joulurokki…

Aattona ei tullut jumppailtua, mutta tänään jatkui tositoimet. Vuorossa oli hartiatreeni ja keskityksen kohteena epäkkäät. Niin v*tun tylsää kuin se onkin niin listaan alle tekemäni liikkeet. Ja jottei homma mene liian kuivaksi, niin laitan liikkeistä kuitenkin videolinkin höysteeksi.  Toistoja ja sarjoja en ala muistelemaan, sillä teen jokaisessa liikkeessä fiiliksen ja liikkeen mukaan hyvinkin erilaisia sarjoja. Idea on kuitenkin yksinkertainen – tappiin asti jokainen sarja oli se sitten suora tai superi tai mikä helvetin erikoissarja tahansa!

Kohautus Smith-laitteessa (edestä)

Kohautus käsipainoilla istuen

Pystypunnerrus käsipainoilla etunojassa (meikäläisen oma erikoisliike)

Vipunostot sivulle taljassa

Takaolkapäät vipunostolaitteessa

Vartiaisen Tonille iso kiitos jeesistä niin treenissä, kuin kuvaamisessa. Tonilla on kova treeniasenne ja mies on selvästi päättänyt nousta lajin kärkinimiin. Toivon omasta puolesta Tonille menestystä ja tulen varmasti jeesaamaan miestä kaikin tavoin(eikä vähiten siksi, että ollaan East Bodyn poikia molemmat).

Advertisements
Posted in: Uncategorized