Oho, musta tuli iso!

Posted on joulukuu 15, 2010 Kirjoittanut

3


Jo legendaksi muodostunut heitto ”mä en sit haluu tuollaisia isoja lihaksia…” kertoo hyvin sen, mikä käsitys ja tietämys monella kuntosaliharjoittelua aloittelevalla on lajista. Sitä työmäärää, mitä bodarin kropan eteen pitää tehdä, on käytännössä mahdoton mitata. Useita tuhansia treenejä,  jatkuva ruokavalio, kieltäytyminen lähes kaikista maallisista nautinnoista ja kaiken tämän piinan aiheuttama eristäytyminen yhteisöstä. Uskallan väittää, ettei kukaan kasva vahingossa liian isoksi.

Tuollaisiin heittoihin ja vastaavan tasoisiin kysymyksiin enemmän tai vähemmän tottuneet henkilökohtaiset ohjaajat eli lyhennettynä PT(engl. personal trainer) ansaitsevat kaiken kunnioitukseni. Olen vuosien aikana kokeillut muutamaan otteeseen ohjata kuntosaliharjoittelijoita, mutta luonteeni ei yksinkertaisesti sovi hommaan. Vaikka tulen yleensä juttuun mitä ihmeellisempien ihmisten kanssa, niin siinä vaiheessa kun joku olettaa että maksaessaan saliohjauksesta hän saa päättää kuinka se toteutetaan, meikä irtisanoo sopimuksen. Jos joku palkkaa kehossa kilpailevan 110kg:sen liharekan saliohjaajaksi, on hänen turha odottaa mukavaa punttitreeniä ’hei tää on kivaa’ fiiliksellä – tai ylipäätänsä mitään mukavaa paitsi tuloksia.

Jopa oviduuni on vähemmän hermoja raastavaa kuin henkilökohtainen ohjaaminen. Toki paljon näistä molemmista löytyy yhtäläisyyksiäkin. Esimerkiksi se, että kuuntelet tuntitolkulla tarinoita, jotka kiinnostaa sinua kuin kilo paskaa. Asiakkaan avautuessa omasta elämästään, sinä vain hymyilet ja nyökkäilet myötäilevästi, vaikka mielesi tekisi kehoittaa häntä pitämään turpansa kiinni ja keskittymään treenaamiseen – tai ravintolassa ollessa ryyppäämiseen. Aivan kuten jurriset rafla-asiakkaat, alkavat muutamat saliohjattavat kesken ohjaamisen(raflassa ulosohjaamisen) kertomaan kuinka heidän mielestä homma pitäisi tehdä. Ja kun salille ohjaajan selän takana uskaltautunut 70kg:n toimistorotta saa alemmuuskompleksikohtauksen, alkaa hän yhtäkkiä palpattamaan omista duuniprojekteistaan käyttäen ammattisanastoa. Jostain kumman syystä kaverille syntyy pakottava tarve päteä omilla vahvuuksillaan(tässä tapauksessa sanavarastolla), vaikka hänhän on nimenomaan tullut salille keskittymään omiin heikkouksiinsa ja niiden korjaamiseen. Ravintolassa tämä ilmenee ylimielisenä ja vähättelevänä käytöksenä portsareita kohtaan. Olen todennut, että useat fysiikkaani huomiota kiinnittävät miehet harvoin vastaavat tervehdykseeni sen enempää ravintolaan tullessa kuin sieltä lähtiessäkään. Sen sijaan he keskittyvät ohjaamaan daaminsa mahdollisimman nopeasti oviaukon ohi, vaikka ovimiehenä niin mielelläni tervehtisin heitä iloisesti hymyillen – kuten palvelualalla kuuluu tehdä.

Palatakseni tuohon saliohjaamiseen, voin todeta löytäneeni oman ”sarkani”. En tee ollenkaan saliohjauksia, ainakaan siinä mielessä kuin käsite yleensä ymmärretään,  vaan otan asiakkaan treenikaverikseni. Eli hän suorittaa samaisen treenin, jonka minä teen kyseisenä päivänä. Parasta tässä on se, että asiakkaikseni valikoituu ainoastaan kokeneita ja kovapäisiä kavereita, joiden kanssa saa tehtyä kunnon asennetreenit! Eikä meikän tarvitse nuolla asiakkaiden perseitä tai kuunnella sairaskertomuksia vain siksi, että joku käpy maksaa siitä viiskymppiä tunti. Ja mitä maksamiseen tulee, niin asiakkaani maksavat aina käteisellä.

Kävin eilen pyörähtämässä jumpalla Kuopion Gym 99:llä. Heti alkuun kumarrukset Anssille, joka mahdollisti meikän reenaamaan pääsyn pitämällä salin ovet snadisti myöhempään auki. Huolimatta pitkästä päivästä ja ajomatkasta, hartiajumppa kulki yllättävän hyvin. Olen siirtynyt vaihtelun vuoksi taas Crackiin ja se tuntuu toimivan tauon jälkeen!

Aloitin treenin pystypunnerruksella Max Rackissä. Tein ensin puolen kymmentä koordinaatiosarjaa ja sitten yhden kovan pudotussarjan. Seuraavaksi siirryin pystypunnerruslaitteeseen, jonka säädin niin että liike tuli melko takaa kohdistuen enemmän epäkkäille. Muutama suorasarja ja viimeinen pudotusten kera. Sitten vuorossa oli kaks-ykkönen vippareina, jonka Peter Wilenius taannoin ”lahjoitti” mulle.

Vippareiden jälkeen pumppasin vielä takaolkapäitä useammalla eri liikkeellä.

Tuossa kuvaesityksessä on muutama otos Juha Tuhkasaaren kanssa tekemästäni selkätreenistä East Bodylla. Noin sadan kympin massoissa oleva Jussi repi rautaa kuin raivopäinen ja osumaa tuli! Jussi on niitä harvoja, jotka voivat tehdä lähes mitä tahansa ja ovat silti aina kondiksessa. Meikäläisen ei tarvii rötväillä kuin pari päivää ja paidan koko vaihtuu heti kaksi numeroa pienempään. Kai siinä läpässä, että lahjattomat reenaa on sittenkin jotain perää.

Mainokset
Posted in: Uncategorized