Eikäku…

Posted on lokakuu 14, 2010 Kirjoittanut

1


Taisin viimeksi mainita että kisaan seuraavan kerran vasta kun on tullut riittävästi kehitystä no, se ois sitten PM kisat 23.10 eli puolitoista viikkoa!!

Eniten kisaamis päätökseen vaikutti se tunne mikä oli kropassa koko SM viikonlopun ajan, ei ollu ropassa painetta ja kun poseerasin niin en tuntenut lihaksia tai edes niiden paikkoja 😉 Olin siis tyhjentynyt liikaa ja väärästä paikasta.

Maanantai huilattiin ja Tiistaina oltiin jo Tuijan kanssa salilla tekemässä kovaa reeniä! Painojen kanssa ei hulluteltu mutta kolme-neljä kovaa sarjaa per liike ja lyhyillä palautuksilla sai aikaan semmosen pumpin että hiat repeili! Saattaa tietysti olla että edellis päivänä syödyllä pulla/kakku vuorella oli myös asian kanssa tekemistä..? Eilen oli jalkapäivä ja tänään reenattiin loput ruumiinosat samalla tyylillä. Käyn vielä kertaalleen yläkropan läpi ennen kisoja suht kovasti plus tyhjennysreenit.

Viimeistelyyn tulee hieman muutoksia ja sen verran annan löysää että en väkisellä vedä ysikymppiin vaan menen siihen sarjaan mitä puntari näyttää, edelliskerroilla on jouduttu aina himmailemaan vähintäänkin perjantai että on päästy sarjaan mutta nyt se huoli on pois.

Täältä tähän.

-Ilkka-

Advertisements
Posted in: Uncategorized